Syrjäytetty - vai syrjähtänyt?

Mietin syrjäytymisen käsitettä. Puhe syrjäytymisestä ja syrjäytyneistä pitäisi lopettaa. Pitäisi nostaa kissa pöydälle ja alkaa puhumaan syrjäytetyistä, syrjäyttämisestä. Kukaan ei syrjäydy vapaaehtoisesti, uskon. Syrjäytyminen on aina prosessi - teko jossa on syrjityn ohella ulkopuolisia tekijöitä ja toimia.

Esimerkiksi työttömyys. Ihminen on syrjäytetty työstä, eikä hän ponnisteluistaan huolimatta pääse työjakoon enää mukaan. Armopuheella siirretään vastuu koko tilanteesta tälle syrjäytetylle ihmiselle, joka sopii yleisölle hyvin, koska yhteisön ja henkilökohtainen vastuumme katoa silloin. Työtöntä voidaan sääliä ja hänelle voidaan jossakin vaiheessa antaa jotakin, tehdä jotakin, uudelleen kouluttaa, temputtaa ihmiseksi, joka taas sopisi työhön. Ei tunnisteta, että työelämässä -kulttuurissa on vikaa, se on ihmisissä jotka työhön pyrkivät, haluavat, pitää jotenkin parantaa ja korjata kelvollisiksi.
Työnluokkaan kuuluvat ihmiset, kun syrjäytetään työstä, seurauksena syrjäytetään useimmin myös muillakin keinoin. Hän menettää työtoverinsa ja pahimmassa tapauksessa myös perheensä. Ainakin hänen statuksensa muuttuu kaikissa sosiaalisissa yhteyksissä. Hän menettää myös oikeutensa työn tuloksiin, eli tavaroihin, tuotteisiin ja palveluihin, mitä yhteiskunnan työ tuottaa. Tämä tapahtuu siksi, koska häneltä riistetään toimeentulo ja hänen on siirryttävä, joidenkin rahastojen perheensä tai ruokajonojen elantoon. Ihminen suistetaan köyhyyteen.
Välittömät työvoiman syrjäyttäjät ovat siis valtio, kunnat, työantajat ja ammattiyhdistysliike, joka sallii tällaiset prosessit. Taustalla epäsuoraan syrjäyttäjä on valtio, kunnat ja poliittinen eliitti, jonka politiikka ja oikeustaju, ts. oikeustajuttomuus, salli tällaisen syrjäyttämisen. Jo 1500-luvulta asti on esitetty, että päivittäinen työaika voitaisiin lyhentää kuuteen tuntiin. Kaikki ymmärtävät, että massatyöttömyys voidaan ratkaista ainoastaan jakamalla olemassa oleva työaika uudelleen, myös niille jotka ovat nyt työstä syrjäytettynä. Työajan uudelleen jako, voi tarkoitta ensivaiheessa myös tulojen uudelleen jakoa. Tästä seuraa myös se, että oikeudet nautti yhteiskunnan työn tuloksista ja palveluista jakautuu useammille, kuin nyt. Tämän seurauksena yhteiskunnallinen tasa-arvo ja hyvinvointi vahvistuu.
Onkin alettava puhumaan syrjäyttäjistä. Tällä hetkellä Nokia valmistelee, ehkä tuhansien ihmisten syrjäytymistä työstä, tulisi keskustelun kärki yhteiskunnassa suunnata politiikkaan, kansaedustajiin, valtuutettuihin, lakeihin, pörssiyrityksiin ja ammattiyhdistysliikkeeseen, jotka tekevät ja sallivat nykyisen tianteen. Jos puhe jää taas vain armopuheiden, lievitysprosessien, katteettomien lupausten antamiselle ja uusien työttömien säälitystasolle, mikään ei tule muuttumaan.
Työstä syrjäyttämisen lisäksi syrjintää perinteisesti harrastavat myös uskonnolliset yhteisöt, yhdistykset seurat, poliittiset puolueet, valtiot. Luonnollisesti nämä suhtautuva epätavallisen sivistymättömästi ns. ulkopuolisia ihmisiä kohtaan. Nämä ovat kehittäneet myös omilleen jäsenilleen mielenkiintosi syrjäyttämisen protokollia, tässä asiassa ihmiskunnan mielikuvitus näyttää olevan ehtymätön. Tunnetuin on kai jako taivaaseen pääseviin ja kadotukseen ja helvettiin tuomittuihin. Tiedätte kyllä omista yhteisöistänne, miten voitte joutua tilanteeseen, kun teille ei enää puhuta, tai teidän kanssanne ei olla tekemisissä.
Hauskin esimerkki tästä helmikuussa 2011 on kai puolustusvoimissa, missä yliluutnantti alkoi vuodattamaan ajatteluaan, kommunismin ja homouden varoista, miksi yksi tunnettu ihminen, tosin vain nainen, pitää eristää, tai häntä ei ainakaan tule ottamaan vakavasti, olkoonkin ylipäällikkö. Tässä vaan syrjäyttäjä saattaa positioida asemansa väärin. Hierarkiassa ylemmän syrjäyttäminen on hankalampaa, kuin alemmassa asemassa olevien. Leimaaminen on kätevä työkalu syrjäyttämisessä. Yleensä se vaan tehdään piilossa, hiljaa, salassa, eteenkään uhri ei sitten saa koskaan tietää näistä puheistamme, eihän.
Aina - vastedes, tässä semantiikan viidakossa, kun kuulen sanan syrjäytynyt ihminen, teroitan katseeni - kaikki aistini, tarkkailen ympäristöäni -herkistyn ja kysyn. Missä on syrjäyttäjä, miten hän raatelee uhriaan, miksi hän toimii noin. Miten syrjäyttäjä on aseistettu, millaisia nuolia hän ampuu. Onko laumassa muita verenhimoisia. Onko korppikotkat jo kerääntyneet taivaalle. Syrjäyttäjä ei enää armoani saa, tulen ajatukseni ja sanani säilällä rientämään jatkossa sorretun syrjäytetyn puolelle.
En ole berliiniläinen, mutta minulla on "Berliner Schnauze"
Tuffa 23.022011